torstai 12. kesäkuuta 2014

Minun tyylini



Minulta kysellään usein kuinka löysin tyylini ja miksi ihastuin viiskytlukuun. Alunperin kaikki lähti rock'n'roll musiikista ja 50-luvun elokuvien katselusta. Ihastuin vanhoihin autoihin ja pinup- kuviin, kuuntelin Stray Catsia ja haaveilin omasta Cadillacista. Vasta vähän myöhemmin myös tyylini alkoi muuttua samaan suuntaan.

Ajattelin siis kirjoittaa vähän tyylistäni; hiustyylistä, meikistä ja pukeutumisesta. 50-luku ja pinup ovat osa jokapäiväistä elämääni. Ostan suurimman osan vaatteistani kirpparilta, jotenkin tuntuu että sieltä löytää ne parhaimmat aarteet... Ja halvalla! Käytän paljon kellohameita ja -mekkoja, ja tyylini on ylipäätään aika naisellinen.



Tykkään kokeilla erilaisia meikkejä ja leikitellä luomivärin kanssa, mutta oleellisena osana minuun kuuluvat kissamaiset rajaukset! Olen käyttänyt niitä lähes jokapäivä jo muutaman vuoden ajan. Käytän yleensä nestemäistä tummanruskeaa eyelineria, en tykkää käyttää ihan mustaa koska ruskea saa meikin näyttämään raikkaammalta ja luonnollisemmalta. Ripsiväristä olen todennut sen että kaikkein paras on lorealin extra-volume collagene! Se saa ripset näyttämään muhkeilta ja erottelee ne hyvin, suosittelen kokeilemaan ;) en yleensä osta kauhean kalliita meikkejä, mutta meikkivoiteeseen haluan panostaa. On helpompi tehdä hieno meikki kun pohja näyttää siistiltä eikä lähde leviämään.




Myös punainen tukka on osa minua. Vaikka punainen väri on aika työläs pitää yllä on se kuitenkin sen arvoinen! Värjään tukkaani ehkä puolentoista kuukauden välein kestovärillä ja käytän viikoittain sävyttävää hiusnaamiota. Toisinaan värjäilen myös suoraväreillä, mutta koska en tykkää blondata tukkaani huonoon kuntoon eikä väri meinaa tarttua tukkaani ilman värinpoistoa olen jättänyt sitä vähemmälle. Koska tupeeraan, kiharran ja värjään hiuksiani paljon ne menevät kuitenkin helposti huonoon kuntoon... Koitan estää sitä käyttämällä viikottain syvähoitavaa hiusnaamiota (TREsemmen keratin smooth) ja hiuksiin jätettäviä hoitoaineita. Myös cutrinin colorism tuotteet ovat tosi hyviä!

Suosikki kampaukseni on on ehdottomasti victory rolls! Moni onkin kysellyt kuinka saan hiukseni laitettua niille, joten ajattelin tehdä kuvasarjan jossa näytän miten minä teen victory rollssit, tyylejä on toki monia erilaisia ja parasta on tehdä niin kuin itsestä helpoimmalta tuntuu ;) myös youtubesta löytää hyviä opetusvideoita jos kaipaa lisävinkkejä!



Erottelen sopivan määrän hiuksia rullaa varten
Tupeeraan
Alan pyörittää rullaa sormien ympärille
Pyöritän alas asti ja asettelen tukan oikein
Kiinnitän rullan sisältä pinneillä (en tykkää että pinnejä jää näkyviin), kiinnitän rullan myös takaa niin ettei siitä näy läpi
Teen toisenkin rullan ja kampaan ne siisteiksi

Kesä on kyllä ihanaa aikaa, vihdoinkin voi käyttää hameita ja mekkoja ilman että paleltuu! ;) lisää kuvia ja kuulumisia voit käydä kurkkaamassa mun mallisivulta: https://www.facebook.com/Veraemilymodel?ref=hl mukavia kesäpäiviä kaikille! <3 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti